Tuotteista annettavat tiedot

Myyjän tulee antaa tuotteesta kattavasti erilaisia tietoja. Myyjällä on myös vastuu varmistaa, että kaikki annetut tiedot ovat oikeita, ajantasaisia ja lainsäädännön vaatimusten mukaisia.

Olemme keränneet tänne ohjeistuksen siinä järjestyksessä mitä asiat tuotteita listattaessa tulevat eteesi. Toivottavasti näistä ohjeista on sinulle apua!

Palvelussa on vielä joitain "ylimääräisiä" tuotetietokohtia, yritä olla välittättä, jos ne tuntuvat hassuilta. Kehitämme pikkuhiljaa täytettävien tuotetietojen kohtia eteenpäin. 

Tuoteryhmä ja tuotetyyppi

Tuotteen listaus myyntiin alkaa valitsemalla oikea tuoteryhmä. Tämän perusteella tuotteesi julkaistaan muiden samanlaisten tuotteiden kanssa samassa paikassa, ja näin varmistat, että se on ostajien helposti löydettävissä.

Kun käyttäjä avaa palvelun ja valitsee tuoteryhmän, hän näkee kaikki ne tuotteet jotka ovat tuoteryhmän alla aktiivisessa myynnissä. Tuotekategoria- ja tuotetyyppisivuille on lisäksi koottu yleistä tietoa esimerkiksi tuotantotavoista, kestävämmistä valinnoista sekä joskus myös jotain knoppitietoa.

Tuotteen nimi

Tuotteella on oltava nimi. Nimi ei voi olla ihan mitä vain jo siitä syystä, että se ei palvele ostajaa, mutta myös elintarvikelainsäädännössä on sanottu, että nimi ei saa olla harhaanjohtava. Lisäksi tuotteen nimessä on otettava huomioon myös muita lainsäädännön vaatimuksia.  

Tuotekuvaukset

Tuotekuvausten tarkoituksena on antaa selkeä ja informatiivinen kuvaus tuotteesta, sen käyttötarkoituksesta ja ominaisuuksista. 

Lyhyt tuotekuvaus näkyy ilmoituksen kuvan ohessa, vaikka ilmoitusta ei olisi klikattu auki. Siksi siitä kannattaa tehdä lyhyt ja ytimekäs.

Pidemmässä tuotekuvauksessa voit kertoa jo vähän laveammin tuotteestasi, muista kuitenkin, että selkeät tekstit herättävät mielenkiinnon paremmin kuin liian pitkät ja turhaan rönsyilevät. 

Tuotetiedot

Myyjän tulee tarjota mm. seuraavat tuotetiedot:

  • Tuotteen nimi ja kuvaus: Selkeä ja informatiivinen kuvaus tuotteesta, sen käyttötarkoituksesta ja ominaisuuksista.
  • Hinta: Tarkka hinta, mukaan lukien mahdolliset alennukset ja tarjouksien ehdot.
  • Koko ja paino: Fyysiset mitat ja paino.
  • Pakkauskoko: Paketin sisältö ja koko. 
  • Ainesosat: Luettelo ainesosista.
  • Allergeenit: Tieto mahdollisista allergeeneista. 
  • Ravintosisältö: Elintarvikkeiden osalta on ilmoitettava kalorimäärät ja muut ravintoarvot.
  • Valmistus- ja viimeinen käyttöpäivä: Tuoretuotteiden osalta valmistus- ja parasta ennen -päivämäärät.

Käsittelyt

Valmistusprosessi: Yksityiskohtainen kuvaus siitä, miten tuote on valmistettu. Tämä voi sisältää tietoa esimerkiksi käytetyistä menetelmistä ja teknologioista, ja onko tuotetta lämpökäsitelty. 

Tuotantotapatiedot

Myyjän tulee myös antaa seuraavanlaisia tuotantotapatietoja, jos niitä on noudatettu:

  • Tuotantotapa: Tuotantotapaa koskevat tiedot, kuten hiiliviljely tai lajityypillinen käytös.
  • Kestävyys ja eettisyys: Kuten lajin tai lajikkeen ekologinen kestävyys.
  • Sertifikaatit: Mahdolliset sertifikaatit, kuten luomu, reilu kauppa tai muut vastaavat. 

Alkuperätiedot

Alkuperätiedot kiinnostavat ostajia. Ne voivat olla sekä sinun markkinointivalttisi, mutta sinulla on myös jossain tilanteissa elintarvikelainsäädännön mukainen velvollisuus kertoa ne.

FooDeliDoossa painotamme ruoan tarinaa ja alkuperää, sillä uskomme, että nämä tiedot kiinnostavat palvelussa ostavia. Kannustamme siis kertomaan ne silloinkin, kun se ei olisi lainsäädännöllinen pakko. 

  • Valmistusmaa ja -paikkakunta: Kerro missä maassa tuote on valmistettu ja täydennä tätä mieluusti myös alkuperäpaikkakuntatiedoilla. Moni haluaa tukea juuri tietyn alueen tuotantoa. 
  • Raaka-aineiden alkuperä: Kerro missä maassa tuotteesi raaka-aineet ovat tuotettu. 
  • Kerääjä: Tietyissä tuotteissa on ilmoitettava myös kerääjän tiedot, kuten sienissä tai muissa kerätyissä tuotteissa. 
  • Pakkaaja: Pakkaaja on se taho, joka pakkaa tuotteen lopulliseen pakkaukseen, ja se voi olla eri kuin tuotteen valmistaja. Kerro tässä pakkaajan tiedot. Huomioi myös se, että pakkaajalla tulee olla elintarvikelain mukainen viranomaishyväksyntä.