Villirukolat
(Diplotaxis tenuifolia)
Villirukola, eli isohietasinappi, on eri kasvi kuin rukola. Molemmat ovat kaalin sukuisia sinappikaaleja. Villirukolaa on käytetty aikoinaan lääkekasvina erilaisten tulehdusten ja puremien hoitoon.
Villirukolan maku on mausteinen ja hieman pippurimainen. Maku on maukas ja jopa hieman kitkerä, kirpeä sekä pähkinäinen. Sen maku muistuttaa myös hieman retiisin aromia sinappiarominsa vuoksi.
Ulkonäöltään villirukola muistuttaa voikukan lehteä. Sen lehdet ovat lovettuneet ja se ei kuki yhtä herkästi kuin tavallinen rukola.
Vihersalaateissa ja lämpimissä salaateissa villirukolaa käytetään paljon, sillä se kestää nopean lämmityksen. Villirucola on monikäyttöinen kasvi, joka sopii lihan, kalan ja kasvisten kanssa käytettäväksi.
Villirukolaa käytetään yleensä salaatinlehtien tapaan. Se on voimakkaan makuinen, ja siksi suosittu pitsan päällä tai pastan seassa. Villirukola kestää rukolaa paremmin lämmitystä, vaikkei sitäkään kannata varsinaisesti kuumentaa.
Voit tehdä siitä myös rukolapestoa. Sekoita rukola, pinjan- tai auringonkukansiemenet, parmesaani ja mausteet.
Villirukolan kukat voit myös hyödyntää mausteena ja koristeena. Erityisen kauniita ovat villirukolan tummankeltaiset kukat.
Rukola tunnettiin jo Rooman valtakunnan aikaan. Vasta noin 1990-luvulla rukolaa alettiin viljellä Suomessa kaupallisiin tarkoituksiin.
Villirukolaa säilytetään muovipussin sisällä kylmässä, +2 – +5 °C, niin lyhyt aika kuin mahdollista. Käytä villirukolasato nopeasti tai säilytä lehdet viileässä haihdunnalta suojattuna. Pitkä säilytysaika nostaa nitraattipitoisuutta.
Korjaa satoa, kun lehdet ovat 5–15-senttisiä.
