Ryvässipulit
(Allium cepa Aggregatum-ryhmä)
Moni pitää ryvässipulin makua voittamattomana. Suomalaiset keittiömestaritkin ovat kiitelleet sen voimakasta ja muista poikkeavaa aromia.
Ryvässipulia ei ole laajasti myynnissä, mutta se on kuitenkin vanha sipulilajike, se on tullut arviolta 1800-luvulla Suomeen Pohjois-Venäjältä. Se on Euroopassa harvinainen viljelykasvi, jonka käytön soisi elpyvän. Baltian maissa sitä on viljelty kauan. Nimensä se on saanut siitä, että se jakautuu moneksi sipuliksi.
Ryvässipuli on tavallista keltasipulia pienempi, ja sen maku ja käyttö muistuttavat salottisipulia. Se on kuitenkin salottisipulia voimakkaamman makuinen. Sen aromi poikkeaa miellyttävällä tavalla muista sipuleista.
Ryvässipuli oli ennen yleinen, mutta menetti asemansa keltasipulille noin puoli vuosisataa sitten. Ryvässipulia on nykyisin aika vaikea löytää kaupasta, mutta sitä kasvatetaan kuitenkin harrastekasvimailla ja kantaa on alettu elvyttää.
Kuivatusvaiheen jälkeen sipulit naatteineen nostetaan lämpimään ja tuuletettuun tilaan. Vasta kun sipulin kaula on täysin kuivunut, sipulin naatit poistetaan kiertämällä sipulin kaula umpeen. Kuivuneet sipulit puhdistetaan ja säilytetään verkkopusseissa tai harvapohjaisissa laatikoissa mieluiten +2– +5°C asteessa.
Ryvässipulin sadonkorjuu on syksyllä ennen syyshalloja. Sato on siinä vaiheessa valmista korjattavaksi, kun naatit ovat taipuneet maata pitkin.
Sipulit korjataan naatteineen ja niiden annetaan kuivua auringossa. Näin kuivatettaessa saadaan sipulin varressa olevat ravinteet kulkeutumaan sipuliin.
