Lehtimangoldit
(Beta vulgaris var. cicla)
Vaikka lehtimangoldi on pinaatin kaltainen, sen maku on pinaattia pehmeämpi. Makueroa syntyy myös lehtien iän myötä; nuoret pienet lehdet ovat miedomman makuisia, ja niitä voi käyttää esimerkiksi salaatin joukossa. Suureksi ja siten vanhemmaksi ennättäneet lehdet on hyvä aina kypsentää. Lehtimangoldia ei kannata päästää kukkimaan, sillä kukinta muuttaa maun kitkeräksi ja lehtiruodin puisevaksi.
Voit käyttää lehtimangoldia pinaatin tavoin keitoissa, piiraissa ja muhennoksissa tai silputa sitä tuoreena salaattien sekaan. Kannattaa hyödyntää koko kasvi, ja keittää, grillata tai gratinoida lehtiruodit parsan tavoin. Lehtimangoldi on hyvää myös valkosipulin kanssa paistettuna, tai siitä voi tehdä mangoldilehtipedin uuniin.
Lehtimangoldi, jota käytetään salaatin tavoin, on oikeasti juurikas ja punajuuren lähisukulainen. Siksi siitä käytetään myös nimeä lehtijuurikas. Lehtimangoldilla ei kuitenkaan ole varsinaista juurta, vaan siitä hyödynnetään vain lehdet, mikä erottaa sen sukulaisistaan.
Lehtimangoldia on viljelty hyötykäyttöön jo Aristoteleen aikoihin. Lehtimangoldissa on runsaasti ravinteita. Se sisältää luteiinia että zeaksantiinia, joiden on osoitettu suojaavan silmiä ikääntymisen vaikutuksilta. Lehtimangoldissa on myös magnesiumia, jota tarvitaan energiantuotantoon ja proteiinisynteesiin, mutta se ehkäisee osaltaan myös ahdistuksen ja masennuksen oireita. Näiden lisäksi se sisältää luustolle tärkeää K-vitamiinia, joka ennalta ehkäisee osteoporoosia.
Mangoldi kerää solukkoonsa nitraattia, ja siksi sitä ei pidä syöttää alle vuoden ikäisille lapsille, sillä nitraatti on karsinogeeni.
Mangoldi ei säily pitkiä aikoja. Se kannattaa säilyttää jääkaapissa +2–4 °C asteessa muovipussissa.
Voit korjata lehtimangoldin satoa heinäkuusta aina syyskuuhun asti. Mangoldin satokausi on parhaillaan loppukesän vaihtuessa alkusyksyksi.
